sunnuntai 24. elokuuta 2014

Vapaan konekirjonnan mestari - tekstiilitaiteilija Helena Vaari

Tapasin keväällä Suomen yrittäjänaisten Ruusun päivä -tapahtumassa tekstiilitaiteilija Helena Vaarin. Helena tekee upeita maalauksenomaisia tekstiilitöitä vapaalla konekirjonnalla. Helena oli tapahtumassa esillä omalla standillaan. Kävelin ensin pikaisesti ohi edes tajuamatta, että maalaukset eivät olleetkaan ihan mitä tahansa töitä.


Kyllä hieman taisi leukakin loksahtaa auki, kun tajusin toisella ohikävelyllä teosten oleva ompelemalla tehtyjä. Uskottavahan se on, kun omin silmin näkee! Helenan töitä katsellessani saatoin vain kuvitella ne tuhannet tunnit, joita hän on tekniikan opettelemiseen käyttänyt tullakseen tällaiseksi mestariksi. Helenalla on aika ajoin näyttelyitä, joissa hänen upeita töitään pääsee ihailemaan.


Mikäli vapaa konekirjonta ei ole vielä tuttua, kannattaa hakea Youtubesta videoita aiheesta hakusanalla free motion machine embroidery. Yksinkertaisten kuvioiden tekeminen ei ole kovinkaan vaikeaa ja alkuun pääsee ohjevideoiden avulla.

torstai 7. elokuuta 2014

Viiden minuutin pikapöksyt

Välillä on vaan pakko päästä helpolla - aina ei jaksa tehdä kaikkea viimeisen päälle. Tässäpä pikaohje vanhojen housujen pelastamiseen!

Tarvikkeet: 
  • yksi kuumissaan oleva lapsi, joka tarvitsee pikaisesti polven yli menevät shortsit pihaleikkeihin (jos housut ovat lyhyemmät, saa laastaria olla liimaamassa polviin monta kertaa päivässä - testattu on)
  • yhdet jo hieman lyhyeksi jääneet farkut, joissa on polvessa reikä
  • Gütermann-liimaa
  • toiset vanhat farkut
  • kangassakset

Leikkaa lahkeiden päärmeet pois, jotta ne eivät kiristä.


Taittele lahkeensuut upslaakiksi ja töräytä liimaa väliin. Painele kunnolla kiinni. Huom! liimaa saa olla todella reilusti! Kangasliimahan on siitä metkaa, että se on sitkeää eikä tule kankaasta läpi. Itse olen tottunut käyttämään nimenomaan Gütermann-liimaa, eikä se tälläkään kertaa tuottanyt pettymystä.

Leikkaa toisista farkuista paikkapalat ja sivele liimaa runsaasti toiselle puolelle. Huomioi erityisesti paikkapalan reunat, jotta ne liimautuvat kunnolla. Painele kunnolla kiinni. Paikka kannattaa olla pyöreähkö muodoltaan, niin se pysyy parhaiten. Terävät kulmat lähtevät rispaantumaan herkemmin. Itse hamstraan kangasvarastoon aina mieheni vanhoja farkkuja, joita hän on heittämässä pois. Miesten farkuissa ei yleensä ole elastaania, vaan ne ovat tukevaa ja hyvää kangasta. Niistä saa oivia paikkapaloja, pussukoita ja muita pikkujuttuja tehtyä.


Anna pöksyjen kuivua kuumissaan olevan lapsen kitinästä huolimatta yön yli ennen käyttöönottoa. Alla on vielä kuva housuista, joita on käytetty pari kuukautta. Omista epäluuloistani huolimatta ne ovat kestäneet hyvin! Paikat ovat hieman rispaantuneet reunoilta, mutta sehän vain sopii tyyliin. 

Ps. Akuutti kuumuusongelma hoidettiin tekemällä myös toiset pikapöksyt. Leikkasin vanhoista, lyhyeksi jääneistä collegehousuista lahkeet poikki ja kesäpöksyt pihaleikkeihin olivat valmiit. College ei rispaannu, joten reunan voi antaa olla sellaisenaan.